Selän takana

Tänään nauroin makeasti. Olin todella vahingoniloinen. Ja aivan syystä.

Kaverini soitti. Hän oli pulassa, oli juuri ollut poliisilaitoksella kuulustelussa. Hän kuitenkin sanoi, että vaikka syyte tulisi ja vahingonkorvauskin pitäisi maksaa, se oli sen arvoista.

Tämän kaverini paras ystävä on entinen lapsuudenystäväni, joka joskus söi evääni ja on sen vuoksi ollut epäsuosiossa viime vuosina. Nyt tämä paras ystävä oli kuitenkin yllätetty muhinoimasta tai pikemminkin tarjoutumasta muhinoimaan kaverini miehen kanssa. Kaverini oli sattunut paikalle ja nähnyt tilanteen, joten oli sitten ystävällisesti leiponut turpaan tuota naikkosta.

Hah. Siitäs sai.

Jos syysmasennus iskee, syö itsesi läskiksi, se auttaa. Kermaa, voita ja sokeria.

Oikeasti kannattaa tässä vaiheessa vuotta panostaa terveelliseen ruokaan ja vitamiineihin. Osta appelsiineja, omena tai viinirypäleitä. Popsi porkkanaa, raasta lanttuja. Se pitää mielesi virkeämpänä kuin ällöttävälle, epäterveelliselle ruokavaliolle heittäytyminen.

On todella mukavaa, että teillä on niin hienot elämät, että voitte unohtaa tyttärenne syntymäpäivän. Toivottavasti minä unohdan teidät.

Tekstiviesti olisi riittänyt, tai soitto. En olisi tarvinnut mitään lahjaa, minulla on jo kaikkea. Paitsi huomaavaiset vanhemmat.

Pieni tauko tekee hyvää. Esimerkiksi jos et jaksa jutella pomon kanssa, ota pari päivää vapaata. Sitten vedä kunnon kännit, pidä pari pystypäivää ja tule helkkarinmoisessa krapulassa töihin. On kuule paljon paremmat jutut ja kerrankin saatte pomon kanssa asiat selviksi (!).

Kaikenmaailman deekuja ne palkkaakin duuniin. Toiset saa tehdä ihan simoina hommia, koska nämä deekut pitää ylimääräisiä vapaita.

Mikä siinä viinassa on niin ylimaallisen hienoa, että sitä pitää juoda päivätolkulla? Minulle ainakin kaksi päivää on aika lailla maksimiaika olla kännissä yhtä mittaa, sekin oli joskus nuorena. Siitä seurasi niin huono olo, että piti odottaa ainakin seuraavaan kansalliseen kännäyspäivään, ennen kuin veti taas pään täyteen. Eikä tullut edes nuorempana mieleen, että duunista voi olla poissa kännin takia tai krapulan takia, siis ei tullut kertaakaan mieleen jälkikäteen vaan mieluummin kohtuullisesti etukäteen, eli ensin otettiin vapaata ja sitten juotiin viinaa eikä toisinpäin.

Radiojuontajat tekee sitä päällepuhumista. Biisi ei ole lähellekään loppunut, ja juontaja alkaa jo kertoa omasta aamupalastaan, kiitti hei sille kanavalle.

Minulla on teoria tästä asiasta. Koska muuten biisejä ei saisi soitettua tasapuolisesti, niin kaikki yli kahden ja puolen minuutin biisit on katkaistava puhumalla päälle. Muutenhan kuulijat voisi luulla, että biisi on parempi kuin muut, kun sitä soitetaan kokonaiset kolme minuuttia.

Mikä helkkarin kiire niillä juontajilla on. Kuunnellaan biisi ihan siihen loppuun tai ainakin kertsin loppuun ja pätkitään sitten. Kiitos.

Minä kuuntelen radiota varmaankin sen kahdeksan tuntia ja ylikin joka päivä.

Piti sitten peruuttaa tilattu irtosolukoe ja sen myötä siirtyi kierukan vaihtokin. Mutta se oli kuulkaas aikamoinen operaatio, se peruuttaminen.

Terveyskeskuksen perhesuunnitteluneuvolan puhelin aika on siis tiistaisin klo 9 - 10. Jos nyt sattui ne kuukkarit alkamaan ajanvarauspuhelun ja tilatun ajan välillä, niin aika pitää peruuttaakin tiistaina klo 9 - 10, koska muulloin ei saa yhteyttä perhesuunnitteluneuvolaan. Jos nyt sitten käy niinkuin minulle kävi, eli kuukautiset alkavat keskiviikkona ja aikavaraus oli torstaille, niin ei sitä voi peruuttaa ennen kuin ensi tiistaina taas. Minä peruutin sitten aikani terveyskeskuksen vaihteen kanssa, toivottavasti viesti menee perille. Uuden ajan saan tilata sitten ensi tiistaina, kun on taas puhelinaika.

Sotiikohan tämä jotakin peruspalveluasetusta tai -lakia vastaan? Eikö nyt perkele joku voisi edes niitä aikojen peruutuksia ja varauksia ottaa vastaan toisina päivinä?

Ja kyllä on mukava taas töissä soittaa.

Olenko ollut liikaa miesten kanssa töissä?

Tänään olin kahvilla ystävän luona, ja juttelimme niitä näitä. TV oli auki. “Tissit”, huokaisin, ja ystäväni veti kahvia henkeensä, “Mitä?”, hän sai yskimiseltään kysyttyä. Osoitin telkkaria: “Ei noita voi olla huomaamatta!” Hetken näkyä katsottuaan kaverini sanoi: “Ei niin, mutta oletkohan sä ollut liikaa miesten kanssa siellä duunissa”.

Kyse oli jostakin saippuasarjasta, jossa hyvin avokaula-aukkoinen nainen, jolla oli kohtalainen varustus, puhui välillä puhelimeen ja punasi huuliaan.

Miten, kysyn vaan miten, voi olla, että terveyskeskuksessa on puhelinaika perhesuunnitteluneuvolaan ainoastaan tiistaisin klo 9 - 10?? Miksi? Kohotetaanko sillä syntyvyyttä, koska jos et muista soittaa tuona kellonaikana, et saa uusittua pillerireseptiä etkä hoidettua muitakaan ehkäisyasioita?

Minä sitten kahvitunnilla soittelin tuonne. Sen verran halusin yksityisyyttä, että menin pukkariin puhumaan. Myöhästyin sitten varsinaiselta kahvitunnilta ja piti hotkia eväät, mutta onpahan nyt sitten alapäätohtoria luvassa ja pienokaisia ei ole luvassa.

Minä elän onnellisessa parisuhteessa, eikä minulla ole kovin paljon valittamista elämässäni. Tai on, työelämässä ja idioottien sukulaisten kanssa ja joskus myös miehen kanssa. Tarkoitan kuitenkin sitä, että huoleni ovat pieniä.

Joskus kuitenkin havahdun ruusunpunaisesta elämästäni ja tajuan, että jos tämä parisuhde tähän mieheen loppuisi, en enää haluaisi elää parisuhteessa miehen kanssa. Haluaisin olla yksin tai, mitä olen ajatellut paljon viime aikoina, jonkun naisen kanssa. Ehkä kuitenkin mieluimmin yksin, ehjänä ja kokonaisena ihmisenä, itsekkäänä ja vapaana. Asuisin omassa asunnossa, olisin vastuussa omista asioistani ja pärjäisin omillani. Lapset ja koirat saisin mukaani ja hoitovastuu niistä kaikista tulisi tietenkin minulle, mutta jakamattomassa vastuussa on omat hyvät puolensa: ei epäselvyyttä siitä, kuka tekee ja mitä tekee.

Minä hoidan liittoani paljon, ja mieskin on ahkera keksimään uutta ja piristävää arkeemme. Suhteemme on pysynyt tuoreena jo vuosikausia, meille ollaan jopa kateellisia siitä, että käyttäydymme kuin vastarakastuneet. Minun ei tarvitse olla muuta kuin oma itseni, mies hyväksyy minut sellaisena kuin olen ja rakastaa minua. Tunteet ovat hyvinkin molemminpuoliset.

Eihän tämä suhde edes natise liitoksissaan. Mutta tehdäänhän sitä avioehtojakin sen varalta, ettei onni kestä ikuisesti. Miksei siis B-suunnitelmia eron varalta… Miten vahva sitten on biseksuaalinen tai homoseksuaalinen puoleni? Eihän se ala pullistelemaan joskus kahdenkymmenen onnellisen avioliittovuoden jälkeen? Kauhuskenaario: Yhteisen kesämökin sijaan minä hommaan oman harrastuksen, tyttöystävän.

Itsellä on käynyt loistava tuuri, koska mies on mukava ja rakas, arvostaa minua naisena, ihmisenä ja vaimona eikä harrasta ylenpalttisesti paheita. Itse asiassa en usko kyseessä olevan ollenkaan tuurin, vaan minä vain tiesin tästä tyypistä, että elämästämme tulee hyvää ja elämisen arvoista, jos valitsen miehen, jolla ei ole alkoholiongelmaa, huumeongelmaa, väkivaltaista luonnetta ja halua panna kaikkea mikä liikkuu, kuten joillakin edellisilläni on ollut. Ne entiset suhteet ovatkin päättyneet hyvin onnettomasti enkä oikeastaan halua ajatella sitä aikaa, jolloin myin itsenäisyyteni ja omanarvontuntoni Suuren Rakkauden Illuusion tähden. En ymmärrä, mihin olen rakastunut niissä paskiaisissa, jotka käyttivät minua vain vuokranmaksajana, panopuuna ja kokkina. En usko, että kukaan heistä edes ajatteli oikeaa sitoutumista, joka tapahtuu rakkaudesta ja siitä, että haluaa jakaa elämänsä toisen kanssa. He halusivat pitää oman elämänsä ja minunkin elämäni. Minä oletin teatterin olevan sitä huumaavaa tunnetta, pidin itseäni vastustamattomana, kunnes hakkaaminen, uhkailu tai ilkeily alkoi. Sitten pidinkin itseäni huonona, kun en kykene olemaan toiselle Se Oikea ja yritin aina vain lisää. Lopulta sain voimia ryömiä pakoon milloin mihinkin koloon. Siellä keräsin pienen hetken itseäni ja kohta taas löysin uuden rentun elätettäväkseni.

Nykyisessä suhteessa koen välillä niin suurta tasa-arvoisuutta ja kuitenkin samalla palvontaa, että haluaisin joskus heittäytyä kakaraksi ja kokeilla rajojani, kokeilla sitä, osaisinko minä olla vihdoinkin se sika ja hyväksikäyttäjä. Toistaiseksi minua estää rakkaus ja kunnioitus toista kohtaan, mutta miksi, oi miksi minä haluan yhä hakata sisukset pihalle miessukupuolesta?

Miehen siskolle kävi taannoin klassinen, joka todistaa sen, että mitä pahempi äijä, sen vahvempaa on rakkaus. Viiden vuoden seurustelun jälkeen äijä kävi panemassa miehen siskon parasta kaveria ja siitä seuranneessa episodissa miehen sisko lähti suhteesta kävelemään, kasvoi naisena ainakin metrin lisää henkistä pituutta ja puhkesi kukkaan. Vapaus näytti maistuvan ja nuoresta naisesta tuli itsenäinen ja rohkea. Vastoinkäymiset vahvistivat hänet, mutta joku lommo täytyi jäädä, muuten seuraava ei olisi ollut mahdollista.

Jatkuvasti tuo petturisika vinkui miehen siskon oven takana ja halusi yrittää uudestaan ja olla kuin ennenkin. Miehen sisko kieltäytyi sinnikkäästi. Hän ei kuitenkaan löytänyt ketään uuttakaan, eikä vakipano korvannut hänelle parisuhdetta. Miehen sisko alkoi taas vaipua entisekseen ja pian menikin petturisikansa luokse ensin yhdeksi yöksi, sitten kokonaiseksi viikonlopuksi ja nyt hän taas majailee siellä jatkuvaan. Henkinen ylivoima on vaihtanut paikkaa: petturisika ei halua seurustella. Hän haluaa vain nähdä ja tapailla eikä ollenkaan sitoutua. Surullisena miehen sisko kertoo: “Ei se halua enää seurustella eikä uudistaa kihlausta, joka silloin purettiin, vaikka suhde onkin käytännön tasolla taas entisellään!” Biologinen kello tikittää miehen siskon kropassa, mutta petturisika ei enää haluakaan edes seurustella, saati virallisesti asua yhdessä tai perustaa perhettä.

Mitä paskemmin petturisika käyttäytyy, sen sitkeämmin miehen sisko hänessä roikkuu. Tyttö kertoo, että “Se on mulle Se Oikea, mutta mä tajusin sen liian myöhään, ei olis ikinä pitänyt jättää sitä!”, mutta oikeasti, miten voi olla jättämättä PETTURIA, kun sydän on murskana? Nyt tuota sydäntä poljetaan maahan, eikä kukaan voi tehdä mitään, koska jos joku kritisoi, tyttö katkaisee välit kokonaan.