Näin mieheni entistä avovaimoa kaupassa. Se oli lihonut lähes tunnistamattomaksi. Minä hymyilin ja sanoin mairealla äänellä: “Sä kyllä oikein uhkut äitiyden onnea! Toisia raskaus pukee niin hyvin!”
Sitten toivotin hyvät jatkot ja lähdin myhäillen kotiin. Se nainen ei ilmeestä päätellen ollut raskaana. Vahingonilo on paras ilo.
Olen tänään nähnyt ehkä elämäni huonoimman elokuvan. Sain trauman enkä enää koskaan mene elokuviin.
on ne noi lapset niin erilaisia
Kritiikkiä lasten kasvatuksesta tulee eniten lapsettomilta ihmisiltä. Lapsettomien elämänkokemus lapsista voi olla hyvinkin rajallinen. Kaverini, jolla ei itsellään ole lapsia, hoitaa usein miehensä pikkuveljeä, joka on samanikäinen kuin minun lapseni. Tuo toinen poika on kasvanut maalla, “pellossa”, eli hänellä ei ole juuri minkäänlaisia estoja tai pelkoja. Kaverini mielestä niin pitäisi kasvattaa kaikkia lapsia ja muunlaiset lapset ovat vääränlaisia.
Minun lapseni on kasvatettu kaupungin leikkipuistoissa ja kerhoissa, joissa tekemistä rajoitetaan ja ohjataan melko lailla. Lapseni kysyy aina ennen tekemistä, saako näin tehdä ja kuuluuko näin tehdä. Hän on oma-aloitteinen, mutta huomattavasti arempi omin päin tekemään mitään, mistä olen ihan kiitollinen, sillä onnettomuuksien riski pienenee.
Lapset viihtyvät hyvin yhdessä. Minusta tuo toinen lapsi on reipas ja mukava ja hyvää seuraa omalleni. He voivat oppia toisiltaan paljon, tuo vieras poika minun lapseltani tarkkuutta ja huolellisuutta ja minun lapseni tuolta toiselta kädentaitoja ja oma-aloitteisuutta.
Ystävättäreni on ongelma. Hän katsoo asiakseen päivitellä lasten eroavaisuuksia ja sitä, miten minun lapsestani pitäisi “opettaa” samanlainen kuin tuosta toisesta. Joissakin kasvatusasioissa hän menee liian pitkälle (ollen samoilla linjoilla tuon pojan äidin kanssa), esimerkiksi elokuvia ja televisiota tuo alle kouluikäinen poika saa katsoa rajoituksetta, enkä tarkoita tällä suurta määrää, vaan laatua: aikuisten elokuvia, väkivaltaa, seksikohtauksia. Joissakin asioissa hän on hyvin jyrkkä: yhtään ei saa itkeä, vaikka mitä kävisi. “Ei se oikeasti sattunut”, olen kuullut hänen usein sanovan minun lapselleni. “Jotakin on vialla tuossa lapsessa, kun se aina vänisee”, hän sanoo.
Nielen kiukkuni ja jatkan omalla linjallani, johon kuuluu keskustelut lapsen kanssa ja tiukat rajat asioille. Arvostan lastani enkä koskaan ajattele, että hänen tulisi olla kuten kaikki muutkin. Enhän ajattele niin tuosta toisesta pojastakaan. Hänkin on yksilö ja arvokas omana itsenään ja hieno poika onkin.
Olen huomannut, että lapsissa on eroja sekä alunperin, että ympäristön vaikutuksesta johtuen. Lapsia ei voi eikä pidä tasapäistää. On olemassa rasavillejä ja on olemassa ujompia lapsia. Ei se ole vika, vaan ominaisuus.
Kuinka sanoa pomolle, että voisitko aamuisin pestä hampaasi? Tänään en ihan oikeasti kuullut enkä varsinkaan tajunnut sanaakaan pomon antamista ohjeista, koska tein kaikkeni ollakseni hengittämättä.
Katsoin viivaa testitikussa, joka ui äsken pissakipossa. Ei toista viivaa. En tiedä, itkisinkö vai nauraisinko.
Olisi ollut ihanaa saada lapsi. Toisaalta tilanne on melkein huonoin mahdollinen eikä Mies halua lasta nyt.
Kiitos haasteesta. Yritin poistaa kommenttien moderoinnin onnistumatta siinä.
1. En pureskele kynsiäni, vaikka se näyttää siltä. Niin ällöttävää kuin se onkin, puhdistan kynnenalusiani, kun näytän siltä, että pureskelen kynsiäni.
2. En pidä suljetuista ovista. Tämä menee välillä neuroottiseksi.
3. En pysty keskittymään television ääressä elokuvaan/ohjelmaan. Jo noin viiden minuutin kuluttua elokuvan alkamisesta minun täytyy mennä puuhastelemaan jotain muuta (pesen vessan, silitän pyykkiä, tyhjennän tiskikoneen). Tämä ei johdu siitä, ettenkö yrittäisi katsoa elokuvaa tosissani eikä siitäkään, että kotona olisi huonot olosuhteet, vaan siitä, että en pysty toljottamaan yhteen kohtaan useiden tuntien ajan. Elokuvateatterissa se onnistuu juuri ja juuri.
4. En halua istua keskellä huonetta. Yhden suunnan tulee aina olla turvattu mahdollisten hyökkäyksien varalta. Siksi siis aina seinän viereen.
5. Keittäessäni kahvia laitan ensin vähän vajaan mitallisen, jonka vajautta korvaa seuraavan mitallisen kukkuraisuus. Pari mitallista kymmenestä on oikeasti tasapäisiä, kuten kuuluu olla. Loput “tasoittavat” toisiaan.
En haasta ketään, koska en oikeastaan lue ketään enkä löytänyt viittä toimivaa/ei-kaupallista blogia Blogilistan Satunnainen blogi -toiminnolla.
Setäni piti isot 5-kymppiset. Kutsuttuja oli 150. Kaikki serkkuni oli kutsuttu. Veljeni oli kutsuttu.
Minua ei kutsuttu.
Töihin tuli uusi poika, ammattikoulusta. Harjoitteluun.
Poika on ihan juniori vielä, mutta miten huonot tavat jo nyt! Ei tervehdi ketään, ei puhu kenenkään kanssa eikä tee reippaasti hommia. Kuuntelee vaan korvalappujaan ja väistää katsetta. Tulee myöhässä ja lähtee etuajassa pois.
Enää nuoret ei tiedä, että harjoittelut ja kesätyöt ovat tie työpaikkoihin, että kun sinne tekee vaikutuksen, on jalka oven välissä, eikä sen pitäisi tehdä kipeää.
Olen menossa viikonloppuna äänestämään, eikä minulla ole enää aikomustakaan vaihtaa ääneni suuntaa, mutta hauskaa pohdiskelua:
Sedän ollessa puoliammattilaispoliitikko ja sukujuurteni vahvan keskustalaiset, ei pitäisi olla epäselvää, ketä äänestäisin.
Toisaalta, omaisuuttakin minulla on ja olen kova yrittämään, joten porvarishenkeäkin löytyy.
Kolmanneksi, olen elänyt yhteiskunnan elättinä useiden vuosien ajan ennen nykyistä parisuhdetta, jonka alkuaikoina yhteiskunta hylkäsi minut mieheni elätettäväksi, koska, hmm, sehän käy töissä. Sittemmin aloin itse käydä töissä saadakseni “omaa rahaa”. 
Uskon siis myös voimakkaaseen yhteiskuntavastuuseen, että heikoimmistakin on huolehdittava kyseenalaistamatta heidän tilannettaan.
Väitän, että 90% ihmisistä, joilla ei ole omaa moottorikelkkaa, eivät pidä moottorikelkoista. Loput 10% ajelevat niillä firman järjestämällä safarilla ja pitävät niitä hotteina.
Yksi sukulaisnainen tokaisi naapurinsa asetettua kelkkailun kieltävät merkit mailleen talonsa lähelle:
“Se on niin tuulella käypä ja kateellinen se emäntä. Ostetaan sille moottorikelkka, niin loppu tuo ininä.”
Rahaa siis on, muttei ymmärrystä siitä, että toiset ovat muuttaneet maalle pakoon meteliä ja hälinää.
