Olin eilen kansalaisopiston kielikurssilla ensimmäistä kertaa. Olin saada sydänkohtauksen (tai ohilyöntejä), kun sisään käveli miekkonen, jonka kanssa olen opetellut kaiken seksistä. Kaiken.
Hän ei ollut ensimmäinen poikaystäväni, mutta hän todella oli ensimmäinen, joka nai minulta aivot pihalle. Minä olin hänen ensimmäisensä, kukaan ei ollut ehtinyt pilata häntä. Olimme 17-vuotiaita ja me todella harjoittelimme tullaksemme mestareiksi. En tiedä, rakastimmeko. Taisin jättää hänet, koska en enää löytänyt aikaa kaikille kolmelle poikaystävälleni ja omistushaluisimpana hän oli vaikein pitää epätietoisena muista poikaystävistä. Todella tyhmää, todella epäkypsää, todella teiniä. Mutta niin vain kävi.
Ja nyt hän oli siinä ja hänen ilmeestään näin, että hän tunnisti minut heti. Näin säikähdystä, näin katkeruutta. Näin muistoja, himoa.
Kerran sen jälkeen, kun olimme eronneet, näin hänen äitiään kaupassa. Olin pienen vauvani kanssa ostoksilla. Äiti oli ripittänyt poikaansa luultuaan vauvaani hänen lapsekseen. Pahempaa oli se, että tuo mieskin ajatteli olevansa isukki ja otti yhteyttä. Ja pahinta oli, että hän ei ollut ainoa, vaan kaksi muutakin ajatteli voivansa olla lapsen isä ja vain yksi oli verikokeella ja minun tietojeni mukaan tunnustettu lapseni isäksi. No, selvisin tilanteesta.
Vasta eilen tajusin, miltä tuntuu nähdä joku, jonka kanssa on harrastanut todella hyvää seksiä ja eronnut huonoissa merkeissä. Se oli vaivaannuttavaa, varsinkin kun itse on nähnyt elämää sen jälkeen aivan tarpeeksi, perustanut perheen, mennyt naimisiin ja toinen on sinuun vieläkin aivan hulluna.