“Mä en kyllä ikinä kävis vieraissa, mä kannatan yksiavioisuutta”, sanoo työkaveri, jonka tiedät panneen toista työkaveria. Mutta kun se ei tiedä, että sinä tiedät etkä halua sen tietävän, että sinä tiedät, niin nielet sanasi. Lutka.
Olen lihonut taas, koska on syksy ja pimeää enkä voi estää itseäni syömästä. Se on ällöttävää, koska minun toinen nimeni on Itsekuri. Haluan olla hoikka ja ihana etenkin omasta, mutta myös muiden mielestä, ja se onkin helppoa keväisin ja kesäisin, kun on mukavaa olla ulkona eikä mieli vaeltele alamaihin.
Minusta tuntuu, että järjestän itselleni valohoitoa. Jossakin etelän auringossa. Äkkilähtö, vaikka ensi viikolla.
Tai voihan siitä vaikka haaveilla.
Jos saan luvan nauraa, kiitos.
Työpaikallani on tällä hetkellä lisäkseni kaksi (2) nuorta naista (ja kaksi hieman iäkkäämpää leidiä, mutta se ei kuulu tähän). Onnellisen tietämättöminä toisistaan molemmat naiset panevat samaa kaveria, joka on myös meillä töissä. Samassa vuorossa. Hah. On siinä häntäheikillä tekemistä, että saa tytöt pidettyä tietämättöminä moisesta pelistä, sillä onhan sitä jatkunut jo tovin ja kaikki muut työpaikalla tietävät, mitä on meneillään. Ainakin toinen tyttö on autuaan tietämätön kierrätyksestä sen vuoksi, että luulee onnistuneensa pitämään romanssin salassa sekä aviomieheltään, että työkavereilta.
Hypoteettinen kysymys vain: Jos naisit työkaveriasi miesvaltaisella työpaikalla, pienellä paikkakunnalla, luottaisitko todella, ettei hän kerro siitä kenellekään?
Parasta tai pahinta on, että minun piti kieltää kyseistä jamppaa soittelemasta minulle viikonloppuöisin. Hän ei saanut minua mielestään. Hän haki numeroni Finderilla. Voisinko tulla kahville? Voisinko lähteä syömään hänen kanssaan tai viikonloppuna viihteelle? Hän on epätoivoisesti rakastunut. Hän ei enää vilkaisekaan työpaikan muihin tyttöihin.
Jepjep. Siihen asti, kun saa minut petiinsä. Sitten olisin vain yksi kolmasosa hänen työpaikkahaaremistaan.
En kai minä omaan pesääni paskantaisi?
“Naiset, jotka on töissä miesvaltaisilla aloilla, on munahaukkoja ja ne on menneet sinne töihin vaan metsästämään miehiä”, julisti Miss Lähihoitaja kovaan ääneen viikonloppuna.
Ei tainnut raukka tietää, että olen töissä hyvin miesvaltaisella alalla ja työpaikallani ei sillä hetkellä ollut minun lisäkseni muita naisia. Sen sijaan syyt, joiden vuoksi menin töihin, taitavat olla toiset: palkkaus ja työn saatavuus.
