Olen lihonut taas, koska on syksy ja pimeää enkä voi estää itseäni syömästä. Se on ällöttävää, koska minun toinen nimeni on Itsekuri. Haluan olla hoikka ja ihana etenkin omasta, mutta myös muiden mielestä, ja se onkin helppoa keväisin ja kesäisin, kun on mukavaa olla ulkona eikä mieli vaeltele alamaihin.
Minusta tuntuu, että järjestän itselleni valohoitoa. Jossakin etelän auringossa. Äkkilähtö, vaikka ensi viikolla.

Tai voihan siitä vaikka haaveilla.